Kesäkuussa Järnefeltin ja Rauhalan koulujen ympäristöissä on ollut yhdessä olemista, tekemistä, meininkiä ja vilskettä. Osana Me-koulu-kehittämistä alueelle on järjestetty yhteistyössä Lohjan kaupungin nuorisotyön ja koulun toimijoiden kanssa neljä lasten päiväleiriä sekä kaksi nuorten kesäduunileiriä.

Päiväleirit on suunnattu 1.-3.-luokkalaisille. Niille on osallistunut lisäksi muutamia esikoululaisia sisarustensa mukana. Päiväleirien viikko-ohjelmaan kuuluivat ulko- ja sisäliikunnan lisäksi mm. leivonta, erilaisia leikkejä ja pelejä, askartelua ja origameja, retkiä ja koulun ulkopuolisten toimijoiden toteuttamaa toimintaa.

Ilvekset pystyttivät puolijoukkueteltan Virkkalan Tulentekijöiden avustuksella.

 

Lapset viihtyivät leireillä

Jokainen leiri alkoi nimipinssien askartelulla sekä ehkä tärkeimmällä, leirin nimen keksimisellä ja leirilipun tekemisellä. Ensimmäisellä leirillä meistä tuli Perunat, toisella Mursumarsut, kolmannella Banaanit ja viimeisellä leiriviikolla olimme Ilveksiä. Aamut alkoivat yhdessä aamiaispuurolla ja päivän ohjelman läpikäymisellä. Lounaat syötiin viimeisen leiripäivän yhteistä grillausta lukuun ottamatta Rauhalan koululla. Aamiaiset ja välipalat on kokattu ohjaajien voimin tai yhdessä lasten kanssa Järnefeltin koulun kotitalousluokassa. Lasten toiveiden mukaan leireillä leivottiin keksejä, pullaa, kakkua ja viimeisellä viikolla monen suosikkia, mokkapaloja.

Leireihin kuuluvat grilliperjantait ovat olleet avoimia tapahtumia alueen asukkaille, mutta pääasiassa seuranamme ovat olleet kouluilla työskentelevät aikuiset. Lisäksi la 16.6. osana Virkkalan alueen kesätoimintoija järjestimme nuorten kesäduunileirillä nuorille #grillilauantain, jossa tarjottiin nuorille ilmaista ruokaa ja pelattiin yhdessä auringon lämmössä koripalloa, mölkkyä ja UNO:a musiikin tahdittaessa taustalla. Nuoria oli paikalla yhteensä illan aikana 25. Kokemus oli niin upea, että suunnittelemme jo yhdessä nuorten kanssa syksylle vastaavia tapahtumia.

Jokaisen päivän lopuksi lapset arvioivat leiripäivän kouluarvosanalla, josta 4=huonoin ja 10=paras. Leiripäivien huonoinkin keskiarvo on ollut 8,6 ja paras täysi 10. Lisäksi lapset ovat saaneet kertoa toiveitaan ja ajatuksiaan tuleville päiville, joita olemme mahdollisuuksien mukaan toteuttaneet. Toiveita ovat olleet mm. jäätelö, liikuntasali, kirkonrotta, nurkka-jussi, pullat ja elokuva. Kaikki nämä olemme ilolla voineet toteuttaa.

Kerran viikossa ohjelmaa järjestävät meille Virkkalan alueen toimijat. Mukana ovat olleet Etelä-Lohjan SPR, Virkkalan Tarmo ry ja Virkkalan Tulentekijät ry. Opimme, miten soitetaan hätäpuhelu, kuljetetaan jalkapalloa ja pystytetään puolijoukkueteltta. Retkipäivinä kävimme tutustumassa Virkkalan kirjastoon ja eläinkauppa Okalintuun, teimme mato-onget ja ongimme Pähkinäniemessä sekä teimme vierailun läheiseen vanhainkotiin.

 

Kesäduunileirit

Kesäduunileiriläiset olivat mukana hankkimassa ensimmäistä kesätyökokemustaan, oppimassa työelämäntaitoja ja auttamassa lasten päiväleireillä. Nuoret ovat olleet kullan arvoisia, taitavia ja avoimia. Jokaisella on ollut omat tavoitteensa, vahvuutensa ja osaamisensa, joita olemme yhdessä vahvistaneet ja myös kokeilleet tuetusti paljon uusia asioita. Nuoret ovat auttaneet Järnefeltin koulun siistijöitä ja vahtimestaria heidän kesäajan töissään mm. puhdistamalla pöytiä ja tuoleja. Kesäduunileiriläisten lisäksi meillä on ollut mukana vapaaehtoisia nuoria ja nuoria aikuisia.

Niin lapsilta, huoltajilta kuin Virkkalan alueen asukkailta ja yhteistyötoimijoilta on saatu hyvää palautetta päiväleiritoiminnoista ja erityisesti kesäduunileiriläisten leireillä ja koulun kesäaskareissa mukana olosta. Kuulimme myös välitettynä viestinä tapahtumasta, kuinka kauppajonossa olivat äiti ja lapsi kertoneet innoissaan päiväleiristä toiselle äidille ja lapselle. Nämä tarinat saavat meidät iloisiksi.

Touko Stigell ja Jasmin Jyrkinen evästauolla.

 

Nuoren ääni: Vapaaehtoisena lasten päiväleirillä

Olen ollut neljä päivää vapaaehtoisena lasten päiväleirillä. Päivät ovat olleet sisällöllisesti vaihtelevia, mutta lasten ilon kiljahdukset ja itkut ovat kuuluneet jokaiseen päivään tasavertaisesti.

Päädyin vapaaehtoiseksi Facebookin Virkkalalaiset-ryhmän kautta. Painoin vahingossa peukkua

Sanna Asikaisen päiväleirin mainospäivitykseen. Seuraavaksi huomaankin, että minut on mainittu kyseisen päivityksen kommenteissa. ”Tänne voi Sissi tulla mukaan myös vapaaehtoisena, voisit opettaa meille uusia juttuja! Kirjoitan kyllä todistuksen tarvittaessa :)”. Suostuin, sillä minulla ei ollut muutakaan kesätekemistä.

Ensimmäisenä päivänä minua jännitti pienesti. Pärjäisinkö lasten kanssa? Miten he suhtautuisivat minuun? Epäilyt osoittautuivat turhiksi, sillä kaikki on mennyt hyvin. Olen oppinut pidentämään kärsivällisyyttäni ja saanut rohkeutta lasten ohjaamiseen. Nuoret, jos haluatte kokemusta lasten kanssa toimimisesta, kannattaa hakeutua leireille vapaaehtoiseksi, sillä tilanteilta ei vältytä. Saatat joutua suostuttelemaan lapsen pois puskasta mököttämästä! kertoo Sissi Hämäläinen.

8-vuotias Touko Stigell puolestaan viihtyi leireillä kaikki neljä viikkoa. Hänen mielestään parasta leireillä olivat WII-turnaukset, joista erityisesti 100 keilaus.

-Voitin monta peliä. Hauskaa on ollut liikuntasalissa ja siellä etenkin peuranmetsästys.

Entä, miksi kannattaisi tulla leirille?

-Koska täällä on hyvä aamupuuro, hauskoja leikkejä ja muuta sellaista. Kalastuskin oli hauskaa, vaikka ei tullutkaan kalaa, Stigell kertoo.

 

Leirit toteutettiin yhteisvoimin

Leirin ohjaajina toimivat Lohjan kaupungin työntekijät nuoriso-ohjaaja Taisto Soini, koulunkäyntiavustajat Taina Oranen, Kennet Baggström ja Hanna Grönberg sekä Me-koulu-kehittäjä Sanna Asikainen. Mukana olivat myös kesäduunileiriläiset Ronja Vikstedt, Asadullah Jamali, Emilia Holm ja Feraidon Hussaini. Kesäduunileiristä maksetaan nuorille 360€ / 2 viikkoa.

Vapaaehtoisina mukana olivat Sissi Hämäläinen, Venla Grönberg, Vili Konttinen, Henry Laur, Reno Perttula sekä Jan Böckerman.

Leirien tapahtumia voi seurata Facebookissa ryhmässä Virkkalan alueen kesäpäiväleirit. Päiväleireillä on ollut yhteensä 70 leiriläistä. Leiriviikko kustantaa yhteensä 25€ / viikko.