Vapaaehtoinen palokunta on monipuolinen harrastus, joka vetää väkeä auttamaan, vaikka monelle harrastus on omaa palkkatyötä raskaampaa.

Vihdin VPK:n varapäällikkö Erkki Aronen (vas) ja päällikkö Jussi Tukkimies. Noin vuoden verran Vihdin VPK:n tehtäviin ovat kuuluneet myös ensivastetehtävät.

 

Vihdissä on ollut vapaaehtoista palokuntatoimintaa vuodesta 1901. Vihdin VPK perustettiin vuonna 1926.

Sitä ennen oli meijeripalokunta, jolla oli kalusto. Palokunnalta lainattiin hevoset, kertovat Vihdin VPK:n päällikkö Jussi Tukkimies ja varapäällikkö Erkki Aronen.

Nykyinen palokuntarakennus valmistui vuonna 1938.

Tämä on näitä harvoja vanhoja palokuntarakennuksia, jotka näyttävät palokunnilta, kommentoi Aronen.

Vihdin VPK toimii aktiivisesti. Viikoittaisten harjoitusten lisäksi harrastukseen kuuluu oheistoimintaa, kuten liikuntavuoroja.

-Meillä on hälytys-, nais- ja veteraaniosastot sekä iso, aktiivinen nuoriso-osasto. Yhteensä mukana on yli 100 henkeä, Tukkimies kertoo.

Monella palokuntaharrastus lähtee jo lapsesta ja johtaa jopa ammattiin saakka. 10-16-vuotiaat junnut harjoittelevat kerran viikossa palokuntatoimintaa ja kansalaistaitoja. Yli 16-vuotiaat voivat osallistua hälytysharjoituksiin ja 18 vuotta täyttäneet hälytystoimintaan. Naisosasto vastaa mm. muonituksesta, mutta naisia löytyy myös hälytysosastosta. Myös nuorista löytyy yhtä lailla niin tyttöjä kuin poikiakin. Heille vuoden kohokohta on palokuntaleiri, jonka ohjelmassa on mm. koulutusta ja telttaöitä.

Vihdin VPK:n palokuntarakennus valmistui vuonna 1938.

 

Monipuolista toimintaa

Vapaaehtoisten palokuntien toiminta ei ole pohjimmiltaan juuri muuttunut vuosien varrella, mutta esimerkiksi tekniikka, varusteet, viestintä ja työturvallisuus ovat kehittyneet. Uutena Vihdin VPK:lle ovat tulleet ensivastetehtävät, joita on hoidettu nyt vuoden päivät.

-HUS katsoi, että se on tarpeen, koska tälle alueelle ei saada ambulanssia riittävän nopeasti, Aronen avaa.

Myös valistustoiminta on lisääntynyt aiempaan verrattuna. Siihen kuuluvat mm. kouluissa ja vanhainkodeissa tehtävät poistumisharjoitukset. Tapahtumissa taas esitellään kalustoa ja toimintaa ja voidaan jakaa esimerkiksi heijastimia tai palovaroittimien paristoja.

-Yhä enemmän ja enemmän kiinnitetään huomiota ihmisten omaan toimintaan. Valistusta on kaikki se toiminta, jolla ennalta ehkäistään onnettomuuksia, tiivistää Aronen.

Vihdin VPK on myös tuttu näky paikallisissa tapahtumissa.

-Olemme aina mukana, kun kylällä tapahtuu, Tukkimies sanoo.

 

Vapaaehtoisilla palokunnilla on suuri merkitys

Vapaaehtoisen palokunnan ja pelastuslaitoksen ero on siinä, että VPK:ssa ei saa palkkaa, ei ole päivystystä ja koulutus on vähäisempi. VPK:t tekevät toiminnasta sopimuksen pelastuslaitoksen kanssa. Esimerkiksi Vihdin VPK:sta lähdetään tehtäville kahdeksassa minuutissa. Vihdin VPK:lla on hälytyksiä vuosittain noin 200.

-Tänä vuonna palotehtäviä on ollut jo 54 ja ensivastetehtäviä 63, Aronen sanoo.

Hän kertoo, että vapaaehtoinen palokunta hälytetään tehtäville silloin, kun se on lähin yksikkö. Lisäksi voidaan mennä apukäsiksi isommille tehtäville, joille väkeä tarvitaan enemmän. Usein juuri vapaaehtoisen palokunnan yksikkö on nopeimmin avuntarvitsijan luona. Toiminnalla on iso merkitys.

-Vapaaehtoisella palokunnalla on Suomessa suuri merkitys. On paljon alueita, joissa ei ole vakituista pelastuslaitosta ollenkaan. Sopimuspalokunnat kattavat 90% Suomen pinta-alasta, kertoo Tukkimies.

-Ruotsissa VPK lopetetiin 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Siellä toiminta olisi haluttu myöhemmin aloittaa uudelleen, mutta se ei enää onnistunut, lisää Aronen.

Länsi-Uudenmaan alueella on noin 40 vapaaehtoista palokuntaa. Vihdissäkin niitä on kolme. Lähimmät vakituisen pelastuslaitokset taas sijaitsevat Nummelassa ja Karkkilassa. Välimatkat ratkaisevat sen kenet hälytetään paikalle, eivätkä kuntarajat. Vakituisten palokuntien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja ne johtavat tehtäviä.

Vihdin VPK:lla on noin 200 tehtävää vuodessa. Niille lähdetään kahdeksassa minuutissa.

 

Jokainen voi ennaltaehkäistä onnettomuuksia ja nopeuttaa avun saantia

Kesällä työllistävät etenkin maastopalot, liukkaaseen aikaan taas tieltä suistumiset. Kesällä mökkiläiset lisäävät monen kunnan väkimäärää, mikä näkyy myös ensivastetehtävien määrässä, samoin helle. Myös liikenneonnettomuuksia sattuu, kun ihmiset liikkuvat paljon kesällä.

-Vihti sijaitsee isojen teiden risteyskohdassa, toteaa Tukkimies.

Jokainen voi itsekin vaikuttaa turvallisuuteen sekä avun nopeaan paikalle saamiseen. Esimerkiksi metsäpalovaaran aikaan ei tule sytyttää nuotiota tai hiiligrilliä, vaan turvautua mieluummin kaasugrilliin. Sitä taas ei kannata laittaa mökin seinustalle, vaan turvallisen etäisyyden päähän. Tukkimies ja Aronen kehottavat myös huolehtimaan, että asunnossa on riittävästi palovaroittimia, jotta palo huomataan ajoissa, sekä lataamaan kännykkään 112-sovelluksen, sillä se kertoo sijainnin suoraan hätäkeskukselle. Oikea osoite on ensiarvoisen tärkeä, jotta apu löytää perille, mutta etenkin maastossa on hankala kertoa tarkasti, missä on, joten sovelluksen merkitys korostuu entisestään. He muistuttavat myös, että mökkiläisten paikallistuntemus ei ole aina kovin hyvä, mikä voi hidastaa avun paikalle ohjaamista.

-Juuri se ainoa ihminen, joka tietää, missä ollaan, voi olla loukkaantunut ja paniikissa, Aronen toteaa.

 

Auttamisen halu motivoi palokuntaharrastuksen pariin

-Aloitin 15-vuotiaana ja nyt olen 42-vuotias. Välissä oli muutaman vuoden tauko perheen vuoksi. Teen tätä auttamisen ilosta. Jos jollakulla on hätä, hän varmasti toivoo, että joku tulee auttamaan. Jos itselläni olisi hätä, toivoisin saavani mahdollisimman paljon apua, Tukkimies kertoo.

Sama syy on pitänyt myös Arosen mukana VPK-toiminnassa.

-Olen harrastanut VPK:ta 10-vuotiaasta ja olen nyt 39-vuotias. Kun puhelin piippaa tehtävän merkiksi, on hirveän vaikea olla lähtemättä ja huoli siitä pärjäävätkö muut, hän sanoo.

Tähän asti tehtäville tarvittava porukka on saatu aina kasaan, vaikka päiväsaikaan moni ei pääsekään tulemaan, koska kaikki työnantajat eivät anna lähteä tehtävälle kesken työpäivän. Lisää väkeä VPK:ssa tarvitaan kuitenkin aina.

-Jos vain kiinnostaa, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä, miehet kannustavat.

-Jos haluaa monipuolisen harrastuksen, tässä sellainen on. Jos yksi asia ei kiinnostaa, löytyy kymmeniä muita, Tukkimies tiivistää.

SMS